M4 Sherman oli amerikkalainen keskipitkä panssarivaunu toisesta maailmansodasta. Ensimmäiset prototyypit rakennettiin vuonna 1941 ja sarjatuotantoa tehtiin vuosina 1942-1945. Kaiken kaikkiaan tästä tankista luotiin noin 49 000 kopiota kaikista versioista, mikä tekee siitä yhden toisen maailmansodan eniten tuotetuista tankeista ja liittoutuneiden armeijoiden varusteiden tärkeimmän tankin tämän konfliktin aikana. M4 Shermanissa oli M4A1:n yksimoottorinen versio Continental R 975 C4 teholla 400 hv . Ajoneuvo oli aseistettu - versiosta riippuen - yhdellä 75 mm:n M3-tykillä tai 76 mm:n M1-tykillä tai 105 mm:n M4-haupitsilla ja kahdella 7,62 mm:n Browning1919A-konekiväärillä.
M4 Sherman kehitettiin M2- ja M3-tankkien seuraajaksi, vaikka se käytti monia jälkimmäisten komponentteja. Ensinnäkin se käytti vain hieman muutettua M3 Lee -auton alustaa. M4 Shermania suunniteltaessa painotettiin ensisijaisesti jalkaväen tukiajoneuvon roolia, ei vihollisen panssarivaunujen taistelua - tämä oli amerikkalaisten panssarihävittäjien rooli. Oletettiin vain mahdollisia yhteenottoja kärryjen kanssa Pz.Kpfw III ja Pz.Kpfw IV. Merkittävä rooli oli myös uuden säiliön massatuotannossa ja mahdollisimman alhaisilla tuotantokustannuksilla. Tuloksena oli panssarivaunu, jolla oli hyvä aseistus vuodet 1942 ja alkuvuodet 1943, keskiverto panssari, mutta kallistettu etulevy, mutta myös huono ohjattavuus ja - varsinkin ensimmäisissä versioissa - erittäin herkkä tulipaloon moottoritilaan osumisen seurauksena. Samaan aikaan kuitenkin luotiin säiliö, joka voisi olla todella laajamittaista tuotantoa ja jolla oli merkittävää modernisointipotentiaalia. Useita kehitysversioita syntyi sarjatuotannon aikana M4 Sherman. Kronologisesti ensimmäinen oli M4A1-versio, jossa oli jo valettu panssari. Toisessa - M4A2:ssa - oli hitsattu panssari ja uusi General Motors 6460 -moottori, jonka teho oli 375-410 hv, mutta paljon vähemmän altis tulipalolle. M4A3:sta ilmestyi myös versio, joka oli aseistettu 105 mm:n haupitsilla ja jota käytti Ford GAA -moottori, jonka teho on 450 hv. M4A3-version perusteella luotiin kaksi aliversiota: M4A3E2 Jumbo vahvistetulla panssarijärjestelmällä ja M4A3E8 HVSS:llä ja 76 mm aseella. Mielenkiintoinen kehitysversio oli myös T34 Calliope, jossa oli asennettu ohjuksia, joita ei ohjattu torniin. M4 Shermania toimitettiin myös valtavia määriä Britannialle ja puna-armeijalle. Edellinen kehitti sen pohjalta Firefly-version, jossa oli upea 17 punnan panssarintorjuntatykki. Toisen maailmansodan aikana M4 Sherman -panssarivaunut taistelivat Pohjois-Afrikassa (1942-1943), Italiassa (1943-1945), taisteluissa Normandiassa, Ranskassa ja Länsi-Saksassa (1944-1945), mutta myös Tyynellämerellä tai riveissä. Puna-armeija itärintamalla. Toisen maailmansodan jälkeen M4 Shermania käytettiin monissa maissa, mukaan lukien Argentiinassa, Belgiassa, Intiassa, Israelissa, Japanissa, Pakistanissa ja Turkissa. Hän osallistui myös moniin vuoden 1945 jälkeisiin konflikteihin, mukaan lukien Intian ja Pakistanin välinen sota 1965 ja kuuden päivän sota 1967.
Already after the first experiences of fighting in North Africa at the turn of 1942-1943, the US Army changed the position of the American infantry division. From 1943 onwards, each infantry division had three full-time infantry regiments, in turn composed of three infantry battalions. In addition, the infantry regiment also included other units, for example: an anti-tank company, an artillery company or a staff company. In total, the US Army's infantry regiment numbered approximately 3,100 soldiers. It should also be remembered that the division also included a strong artillery component consisting of four artillery battalions - 3 light and 1 medium, most often armed with 105 and 155 mm howitzers. There was also, among others, an engineering battalion, a repair company, a reconnaissance unit and a Military Police platoon. In total, the US Infantry Division numbered approximately 14,200 people from 1943. It quite clearly dominated the artillery over the German division and had much better and - above all - fully motorized means of transport, which made it a highly mobile tactical formation. It also had much richer "individual" anti-tank weapons in the form of a large number of bazooka launchers, of which there were over 500 in the entire division.